tiistai 23. huhtikuuta 2013

Napakympin arvoinen lopputulos


Jes! Napakymppi! Ehdottomasti peukuttamisen arvoinen suoritus :)
Ikionnellinen tyttö ja uusi heppa-mekko! 
Lopputulos kiitettävä tytön mielestä :)
Tähän vaikuttanee 100% varmuudella se, että tyttö sai aivan itse valita kankaan mekkoonsa ja päätyi tähän sirkusheppa-kuosiin. Niin me sitten tilattiin yhdessä tytön valkkaama kangas ja surautin siitä singoalla-mekon/tunikan kesäksi. Voi miten tyttö onkaan kasvanut edellisen kesän mekoistaan. Äiskästäkin on kiva, kun saa päivittää vaatekaappia ja mekkotilannetta kerrankin oikein luvan kanssa.


Kangas Lasten Metsolalta
Kaava muokattu Hannah tunikan kaavasta

torstai 4. huhtikuuta 2013

Virkkauksia


Pohjoisen reissu on takana ja matkan aikaansaannoksena yksi virkattu myssy. Tarkoitus oli tehdä tupsulippis korvaläpillä kevääseen, mutta myssy pääsikin koukulta suoraan pikkumiehen päähän ja käyttöön. Nauhojen lisäämistä vielä harkitsen, mutten niitä vielä virkannut kun myssy tuntui mukavalta jo näin, etenkin kun korvaläpät saa käännettyä tyylikkäästi "lentoon" :)
Meidän mummo oli ollut superihana ja uskomattoman aikaansaava. Kotona reissuun valmistautuessaan  hän oli virkannut pojille erilaisia Angry Birds -hahmoja ilahduttamaan koululaisia. Eikö olekin mielettömän upeita! Pojat saivat näitä pieniksi palkinnoiksi pitkin lomaa "yllätyspussista" ja riemu oli valtava :) 
(Ikävä kyllä kuvasta puuttuu vielä hieno musta lintu -Pommi kuulemma)

Mummon virkatuista ihanuuksista innostuneena esikoinen keksi virkata reissulla oman lintu-aiheisen kännykkäpussin. Ja voi miten persoonallisen suloinen pussukka tästä syntyikään :) Tarjouduin tilaamaan itselleni tilautyönä samanlaisen :) 
 Pussukan nappi odottaa vielä virkattua nauhaa ympärilleen, kun lanka meni loppumaan reissussa melkein kesken :)
Kännykkäpussin lisäksi esikoinen virkkasi itselleen "lörppämyssyn", toisen ja kolmannenkin sellaisen...kahdesta viimeisimmästä  en ole vielä ennättänyt napata kuvaa, mutta voin paljastaa, että niistä tuli hienoja raidallisia neonvärisiä taideteoksia myöskin.