keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Myssy ja peikkohousut


Voisin jopa sanoa, että on taikuutta, että olen missään määrin innostunut käsitöistä.
En oikein itsekään ymmärrä mikä käsityö-kärpänen minua meni puremaan näin äitiyslomalla ollessani, mutta olen tainnut aloittaa tuntemattoman matkani käsitöiden maahan.

Ehkä innostustani ja motivaatiotani ovat lisänneet muutamat suht koht onnistuneet tekeleet, jotka ovat päässeet ihan käyttöön asti :D
Ommellut olen elämässäni melko vähän, lähinnä verhoja. Neulonut ja virkannut olen sitäkin vähemmän, eli en lähes yhtään. En edes koulussa ollessani.

Tänä talvena pääten kuitenkin opetella hieman neulomista ja väsätä itselleni sopivan mallisen pipon jota en kaupoista tuntunut löytävän. Ohjeen pipoon tai oikeastaan myssyyn löysin Jatan blogista täältä .
Lisäsin vaan myssyyn koristeeksi virkatun kukan, jonka väkertämistä harjoittelin pitkän tuokion taitavia käsitöitä aikaansaavan anoppini kanssa. Kiitos kukan sytymisestä kuuluu siis täysin anopilleni, joka jaksoi vääntää minulle rautalangasta kuinka kukka virkataan, eikä menettänyt toivoaan kanssani :)
Myssyyn olen todella tyytyväinen, etenkin siihen nähden että se on elämäni ensimmäinen neulomani pipo...uskomatonta, mutta totta!

Myssyn lisäksi neuloin pienelle kestovaippailevalle hännänhuipullemme pitkälahkeiset villahousut. Ja koska halusin niistä sellaiset, että voisin huoletta käyttää niitä ihan "ihmisten ilmoilla" ajattelin lisätä niihin hauskuutta väkertämällä pöksyistä peikkopöksyjen tyyliset pökät.
Ja hauskathan niistä tulivat :) Ohje on otettu lyhytlahkeisista hahtuvahousuista, tekemällä pöksyihin vaan pitkät lahkeet oikealla neuleella.



Ja näistähän se innostus sitten sai lopullisesti alkunsa :)
Nyt olen kuitenkin ajatellut siirtyväni neulomuksista ompelun pariin, kun tällöin valmiin tuotoksen saaminen käyttöön olisi nopeampaa, ja sopisi näin tällaiselle malttamattomalle ihmiselle paremmin.


2 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Aivan ihanat nuo kestopyllyn villikset kertakaikkiaan! :)

Mari Wee kirjoitti...

Onnea uudelle bloggaajalle! Peikkopöksyt ovat ihanat, mutta käyttäjä niiden sisällä taitaa olla vielä ihanampi :)